Suomen muinaistaideseura ry:n säännöt
1 § NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on Suomen muinaistaideseura ry, Finlands fornkonstsällskap
rf, ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Yhdistyksestä käytetään
näissä säännöissä nimitystä seura.
2 § TARKOITUS JA TOIMINTA
Seuran tarkoituksena on edistää suomensukuisten ja muiden
kansojen muinaisen taiteen, maailmankuvan, ympäristön
ja elämän ymmärtämistä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura tukee muinaistaiteen tutkimusta,
koulutusta ja tunnetuksi tekemistä. Se harjoittaa taide-, tiedotus-
ja julkaisutoimintaa, tukee seuran tarkoitusta edistävää
kasvatusta, järjestää aiheeseen liittyviä seminaareja,
näyttelyjä ja tilaisuuksia kotimaassa sekä ulkomailla.
Seura osallistuu alan kotimaisten ja kansainvälisten järjestöjen
sekä yhteisöjen toimintaan.
Toimintansa tukemiseksi seura voi ottaa vastaan lahjoituksia ja
testamentteja sekä hakea apurahoja. Seura voi myös toimeenpanna
rahankeräyksiä tai arpajaisia asianmukaisen luvan saatuaan.
Seura voi omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää
ja irtainta omaisuutta.
3 § JÄSENET
Seuran varsinaiseksi jäseneksi voi liittyä muinaistaiteesta
ja sen tutkimuksesta kiinnostunut henkilö, oikeuskelpoinen
yhteisö tai säätiö.
Jäseneksi hyväksymisestä päättää
hallitus kirjallisen hakemuksen perusteella.
Seuralla voi olla kirjeenvaihtaja-, kannattaja- ja kunniajäseniä,
joista päättää seuran hallitus.
4 § JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä
kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla
erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Hallitus voi erottaa jäsenen seurasta, jos jäsen on jättänyt
erääntyneen jäsenmaksunsa kehotuksesta huolimatta
maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä
ne velvoitukset, joihin hän on seuraan liittymällä
sitoutunut tai on menettelyllään seurassa tai sen ulkopuolella
vahingoittanut seuraa tai ei enää täytä laissa
taikka seuran säännöissä mainittuja jäsenyyden
ehtoja.
5 § LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSU
Liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää
syyskokous.
Yhteisön ja säätiön liittymis- sekä jäsenmaksu
on eri suuruinen kuin yksityisen henkilöjäsenen.
Kirjeenvaihtaja- ja kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.
6 § HALLITUS
Seuran asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut
puheenjohtaja sekä vähintään 6 ja enintään
10 jäsentä, sekä kaksi varajäsentä.
Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä nimittää
sihteerin ja rahastonhoitajan. Lisäksi hallitus voi nimetä
toimihenkilöitä tai -kuntia seuran jäsenistön
keskuudesta erikseen nimettyjä tehtäviä varten.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta,
kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään
puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä
ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni,
vaaleissa kuitenkin arpa.
7 § SEURAN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Oikeus seuran nimen kirjoittamiseen on
1) hallituksen puheenjohtajalla yksin,
2) varapuheenjohtajalla yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan
kanssa ja
3) muulla henkilöllä, jolla on siihen hallituksen erikseen
antama henkilökohtainen oikeus.
8 § TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS
Seuran tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään
kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa
kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa
ennen vuosikokousta.
9 § SEURAN KOKOUKSET
Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Seuran vuosikokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous
syys-joulukuussa hallituksen määräämänä
päivänä.
Ylimääräinen kokous pidetään, kun seuran
kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo
siihen olevan aihetta, taikka vähintään yksi kymmenesosa
(1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä
hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti
vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden
kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty
hallitukselle.
Seuran kokouksissa on jokaisella sen varsinaisella jäsenellä,
yhteisö- ja kunniajäsenellä yksi ääni.
Kirjeenvaihtaja- ja kannattajajäsenellä on kokouksessa
läsnäolo- ja puheoikeus.
Kokouksessa päätökset tehdään yksinkertaisella
äänten enemmistöllä. Äänten mennessä
tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
10 § SEURAN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN
Hallituksen on kutsuttava seuran kokoukset koolle vähintään
14 vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä.
11 § VARSINAISET KOKOUKSET
Seuran vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan
tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus
ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja
muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Seuran syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan
tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä
liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet seuraavaksi
kalenterivuodeksi
7. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa.
Tilintarkastajien toimikausi on kalenterivuosi
8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran
vuosi- tai syyskokouksessa käsiteltäväksi, on hänen
ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle viimeistään
4 viikkoa ennen kokouksen pitämistä.
12 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA SEURAN PURKAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta tai
seuran purkamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään
kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta
tai seuran purkamisesta.
Seuran purkautuessa sen varat käytetään seuran tarkoitusten
edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen
määräämällä tavalla. Seuran tullessa
lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.
13 §
Muilta osin seuran toiminnassa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain
säännöksiä.
|